perjantai 27. elokuuta 2010

Summer was crazy! By AnaHavana!

Hello kaikki! Kirjoittelen blogia pitkästä aikaa, vaikka tarkoitus oli että teen kolme tekstiä kesän aikana, en siihen pystynyt, syytetään vaikka hellettä haha. Mutta nyt kirjotellaan, ja kuten nokkelimmat arvaavat, kolme osaa johtuen siitä että tänäkin suvena Suomessa pääsin olemaan mukana kolmessa katutanssitapahtumassa ympäri Suomea, ja nyt fiilistelen niitä parhaani mukaan ja lisään vähän elävää ja vähemmän elävääkin kuvaa reissuilta.. Myöhemmät osat tulevat OIKEASTI piakkoin, ja lisäksi myöhemmin vähän yhteenvetoa ja pohdintaa kaikesta mikä on nyt itsellä noussut mieleen ym.. mut sitten asiaa:

PART I – Oulun katutanssit - ”I can see the ocean!”


Kotikaupungin puolesta on taas helpompi liputtaa, niin nastan tapahtuman onnistui Pohjois-suomen Katutanssiyhdistys järjestämään. Venue oli vaihtunut edellisvuosista ja nyt saatiin tanssia torilla, ihan merituulen puhaltaessa lavalle. Ja parempi olikin puheltaa, mestoilla oli noin 30 c lämmintä haha! Oikeastaan kaikki edellisvuodet on tosin menty kylmässä sadesäässä, joten se että hikoilee itsensä lähes hengiltä on silti pieni vaiva kun jengillä jotka katsoo ja fiilistelee on parempi olla, se nostaa nopeasti tanssijankin mieltä, ja se myös näkyi tänä vuonna.

Täysin tavoistani poiketen olin alunperin osallistumassa vain show sarjaan jottai sais nauttia myös muusta meiningistä (kerrankin), mutta kävi tyypillinen case; Palailtiin reissusta noin viikko ennen skaboja, ja aletaan aprikoimaan että josko kuitenkin vähä kävis breikkaileenki.. haha, cant fight the nature, eli siellä oltiin. Tosin jo hegemoninen Oulu Finest ryhmä (jolla kolmet katutanssit vedettiin) muutettiin Oulu Hypestiin, kun Natural Hypen Niko hyppäs Arokin tilalle, joka toimi Stage Managerina, eli pirun isoissa saappaissa haha. Lisäksi showssa edustettiin vahvasti myös rovaniemeä; Team RollOulua edustivat Jenni, Vilma, Rosvoroope, Aarokki, Samvais Gandhi ja Anahavana. Mutta heitetään pieni reportaasi skaba osiosta (huom, voi sisältää mehustelua):


Breikki lähti liikkeelle kahdeksän ryhmän showcase roundilla, jonka perusteella crewit sijoitettiin paremmuusjärjestykseen ja batlet olisivat tällöin: korkein sijoitus vs. viimeinen sijoitus, jne.. Voin kertoa että ainakin allekirjoittaneelle kävi vanhanaikaiset (ainakin perinteiset oulun katutansseilla) ja olin ihan pirun tukossa eka roundilla haha. Noh, Niko ja Roope pelastivat tilanteen ja huomattiin että päivähän jatkuu vielä, joten eipä masennuta. Meillä oli selkeä juttu batleihin lähdettäessä (joka ei muuten ole välttis kaikista paras taktiikka batlata lol) eli hauskaa piti pitää, silleen myös setit natsais ja jäis illaksikin vielä syitä hymyillä. Eka batle oulun paikallista edustusta vastaan olikin oikein nami, setit natsas, biitit natsas, ja porukalla oli hauskaa. Kun vielä kuuli että ”jatkuu”, niin mikäpäs siinä. Katellessa eka roundia noin yleensäkin oli mukava huomata miten jengi oli taas niin paljon treenannut. Paradoksaalista mutta juuri muutama erityisesti oululainen pisti silmään että oli treenaillu, ehkä sitä seuraa salilla tapahtumia vähän liian vähän? Luonnollisesti myös muut oli ottanut askelia pitemmälle, ku näkee samoja nälkäsiä tanssijoita noin 4 kertaa vuodessa, hoksaa kyllä edistyksen. Eka kierroksen isoimmat shoutoutit silti homeboy Lasse ”Lasa” Hyttiselle, joka tunnetaan ehkä paremmin hiphop ja house skenestä, mutta vaihtoi nyt airforcet superstareihin ja lähti ”hiukan väsähtäneenkin” näköisenä batlaamaan noin 15minuutin varoitusajalla, ja hyvin batlasikin! Kettu heitteli siellä 2000'sia ja hillittömiä gainereita niinku olis suoraan kisikseltä tullut, edelleen kovan luokan bboy. Spoilaan kuitenkin sen verran että Lasalta löytyy 2002 vuoden Hesabatlen voitto, joten ihan ummikosta ei tosiaan ole kyse.. old school!


Sitten oli vuorossa eka showcase vetomme, joka meni just niin hyvin ku muutama epäilevä tuomas sen veikkasikin :D Eli ei mitään mairiteltavaa, allekirjoittanut mm. potkaisi Samille päähän aika kunnioitettavan kokeisen kuhmun ”kaverivoltissa”. Eipä siinä sitten auttanut kuin fiilistellä lavalla parhaan mukaan, lievää meininkiä porukkaan toi kuitenkin kun kuultiin että vasta seuraava kierros tultaisiin arvioimaan, phiu! Showsta itsestään on pakko sanoa, että vaikka aika paljon on tullut keikkaa heitettyä ja kaikenlaisia repäisyjä tehty, niin nyt meillä tuli väsättyä aika experimental juttu, sisältäen kaikenlaista tanssia housesta hoppiin ja breikistä teatteriin. Ja jossa kaikki tiedosti olevan myös melko suuren floppi vaaran. Treenatessa kuitenkin vahvistui hyvä fiilis pätkästä, ja lopulta se olikin pitkälti ainoa syy miksi skabaamaan lähdettiin. Vilma varsinkin kiittää varmasti siitä ettei videota koskaan edes treeneissä otettu ;)



Sitten aina sen yhtä tuskaisen venailun jälkeen päästiinkin batlaamaan. Vastaan asettui crewi hollantilaisia breikkareita, jotka olivat OKTanssien ensimmäiset ulkomaalaiset skabaajat erään meksikolaisen bboyn ohella, congratz. Batle oli myös hauska siksi että samaiset Hollannin jannut punkkasivat meikäläisten vanhempien kämpillä jamien ajan, ja nyt nähtiin totisimmissa merkeissä lattialla. En ehtinyt edes miettiä että kumpihan lähtee ekaks, kun dj I-Spin eli Ilari jyväskylästä pyöräytti käyntiin sellaisen breaksin että huh huh.. Silloin ei enää venailtu vaan oli pakko paukuttaa menemään ja ottaa kaikki siitä biitistä irti. Battle itsessään oli tosi jees, hyvää kettuilua ja pientä nokkapokkaa, mutta ennenkaikkea energisiä tanssisettejä, i liked. Tuomarit kruunas hollannin jatkoon, ja se sopi mainioisti kun battle oli itsessään ollut jo aika hyvä palkinto. Palailen jatkossa tähän asetelmaan voittamisen ja skabaamisen merkityksestä, kun vertailen näitä kesän tanssiaisia keskenään.. mutta lisää sitten myöhemmin näistä. Semeissä toinen batle oli kotipojat Across the Floor vs Joensuu/Mexico bboys, joka oli eittämättä kivan tulinen ja hyvätasoinen batle sekin. Erityismaininta Joyce ”Lapiomies” Pron uskomattomalle pidän-jalasta-kiinni-halo-mylly, JA jonka aikana kaveri selostaa vielä hiukan omia fiiliksiään batlen kulusta. Haha, ehdoton lauantain valopilkku auringostakin huolimatta. Kovan väännön tuloksena finaaliin ei kuitenkaan oululaista bboyta lohjennut, vaan finaaliin menivät siis Joensuu ja Hollanti. Kyseessä oli erittäin odottamisen arvoinen finaali, jossa olivat täysin oikeat crewit. Onnittelut hyvistä finaaleista molemmille, ja erityisesti Joensuuhun hienosta voitosta!



Tuomaritkin tietysti tuli esitellä ja huh huh, Ätä (alunperin Oulu, nyk Helsinki, Ghost crew) , Taya (Helsinki, Flow-mo crew) ja aijaijai legendaarinen Poe-1, (Stylelements California! ) pistivät kyllä sellaista settiä että break tuomaristo näytti miksi istuvat jakkaroilla tänä päivänä. Rollon oma poika Ville Köngäs oli myös raadissa ja tykitti showcasessa takuuvarmaa kamaa, jolle porukka suli oulun torilla, kuin myös Natural Hypen Lasa ja Julle pitivät osaltaan huolen että nestehukka on yleisön kesken tosiasia. On aina hieno nähdä tuomareiden showcase joka vedetään täydellä antaumuksella, väittäisin jopa että se on onnistuneen tapahtuma ilmapiirin tulosta, jota ei suinkaan nähdä kaikkialla ja aina tanssimaailmassa. Showcaseen ottivat myös harvinaislaatuisesti jyväskylän timanttinen Dj parivaljakko Joni ja Ilari, sekä hunajakielemme ja host Simeoni, jotka pistivät biisin mukaisesti ”puita jengin kaminaan”.


Välissä käytiin myös Oulu vastaan Muu maailma battle, josta ei voi kertoa tosissaan mitään jos ei paikanpäällä ollut, haha, todetaan vain että hauskaa oli!


Sitten oli vielä edessä showcase finaali, jonka porukkamme kenties edellisestä turtuneena suorittikin jo aika buenosti, itse asiassa tuntui hetkittäin että lavalla oli hauskaakin WHAAT :O Kun show oli ohi, ei kyllä voinut kuin hymyillä ja nauttia keskenään siitä tunteesta, nämä ovat niitä hetkiä joita ei muista kuin tunnetasolla, mutta pitkään. Kaikki duuni salilla tiivistettynä yhteen vetoon, ja thats it, onneksemme se meni hyvin. Breikissä kokee aina saavansa jokaisen tappionkin jälkeen uuden tsänssin ringissä, tai jossain muualla, mutta show on tyly laji, arvostusta niille jotka tekevät sitä sydämestään, vaatii kanttia. Anyways, tuomaristo katsoi sijoitukseksemme kakkosen, eli HOPEAA! Tämä otettiin leirissä mielellään vastaan, ja samalla iso käsi Saiffan poppaajille voitosta.

Second, whaaaat!?!?!

Kaikenkaikkiaan kun siinä lavalla älysi kaiken olleen ohi, tuli myös mieleen miksi nämä jamit on aina niin odotettuja; sitä elää tunnelmissaan koko päivän ja antaa kaikkensa, välillä hajoileekin mutta sitten kaikki onkin hetkessä ohi.. Ei kaikista paras fiilis. Mutta kuten Oulussa yleensä, jatkot on aina vähintään jamien veroiset, niin olivat nytkin. :D Niistä tarkempaa selkoa en tee/pysty tekemään, mutta heitän vielä muutaman ranskalaisen oulun katutansseista:

-Poe Onen sunnuntain workshopit tanssisalilla jossa oli ainakin 50 c lämmintä: neljä tuntia kulutti 5 paitaa ja pisti housut painamaan kuin lyijy. Silti, oli kyllä huippua. (Katsotaan jos tästä löytys kuva..)

-Hollantilaiset eivät voi tulla saunaan, ja syy ei ole kuumuus :D

-Sunnuntaina onnistuttiin kiipeämään yllättävän korkealle puuhun, ja tippumaan myös yllättävän vaarallisesti veteen.

-Ätällä on ainakin sunnuntain porukan osoittaman suosion jälkeen luvassa loistava ura Dj:nä, muttei välttämättä mölkyn pelaajana.

-Ville vs Ana oli tosiasia lavalla, jäi harmittavasti yhteen roundiin.. torstain vapaaharkkoja odotellessa haha

-Oulu jaksaa, yllättävän pitkään.

Kun jamit ovat ohi..

Propsit ja kiitokset:

Sanna ja PSKT onnistuneista jameista, ja kiitos kaikille keiden kanssa koko aikana olin, ei ollut huonoja hetkiä ja se on teidän ansioitanne, peace love unity, thats whats up.

Kuvia katutansseilta löytyy mm.

Täältä ja täältä


Coming up .. Part II : Payback Jam Jyväskylä - ”Its always hot in Middle Earth”

makua saatte Taukojalka.comin (big ups!) videoista, kuten tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=Mzo_wYgLSlU



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti